Pages


Höyhenenkevyt villatakki

22. helmikuuta 2012

Vihdoin ja viimeinen tähdet olivat oikeilla kohdilla, ja sain kuvia valmistuneista neuleista. Featherlight Cardiganin aloitin jo viime vuoden puolella, ja sain sen valmiiksi tammikuun lopulla. Villatakki aloitetaan Rocky Coast Cardiganin ylhäältä niskasta, ja hihat tehdään silmukoita lisäämällä. Itse olen kovin viehtynyt tähän tapaan, sillä se ei vaadi kappaleiden yhdistämistä ja neuletta on helppo sovittaa. 


Ilmeisesti neule oli ihan leppoisa tehdä, kun näin kuukausi jälkeen päin ei ole mitään hirveitä muistoja tuosta prosessista. Ensin kyllä poimin tuota reunakaistaletta varten liikaa silmukoita, ja en heti sitä uskonut, ja vaan neuloin menemään "kyllä se kohta alkaa näyttää hyvältä"-asenteella, mutta ryppyjähän siitä tuli, joten purin sitten koko reunuksen ja aloitin alusta ja poimin silmukoita vähän harvemmin.  


Näin jälkikäteen ajateltuna, en neuloisi helmaan tuota resoria. Ainakin omassa neuleessani se tuo todella epätoivottua pusakka-fiilistä. Ja toiseksi, ymmärrän kyllä miksi ohjeen esimerkkikuvassa malli pitelee noista etuosista kiinni; itselläni tuo reunus vetää ärsyttävästi rullalle, jos reunoista ei pidä kiinni. Yritin päätellä tuon reunuksen reunan todella löyhästi, mutta rullaa silti. Tällä hetkellä ei oikein tunnu siltä, että tuosta tulisi mikään lempparineule, mutta pitää ehkä vielä vähän venytellä ja vähän kastella, niin jos siitä vähän tuo pusakkamaisuus ja rullaantuminen häviäisi. Noista kuvista sitä ei oikein näy kun kiskon sitä tuolta helmasta koko ajan:D Väri on kyllä ihana, ja tuo BC Garnin babyalpaca on kyllä ihanan pehmeää.


Projekti (ravelry): Sohvi's Featherweight Cardigan
Malli: Featherweight Cardigan by Hannah Fettig
Lanka: BC Garn Babyalpaca au08
Langan menekki: 129 g
Puikot: KnitPro Symfonie 3,5 mm sukkapuikot ja vaihtopäät
Fiilis: Pusakka-fiilis ei ole koskaan hyvä juttu.

Leave a Comment

  1. Kauniilta näyttää, harmi ettei ole vielä täydellinen. Jospas se pingotus auttaisi :) Samaa mieltä tuosta Baby Alpacasta, upea lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä se kun tarpeeksi roikun noissa etuhelmoissa asettuu:D Lanka on kyllä huippua, oon tehnyt siitä aiemmin kaksi pitsihuvia, ja niissäkin toimii upeasti!

      Poista
  2. Kivan näköinen takki, pidetään peukkuja että se vielä oppii käyttäytymään :) Väri ainaki on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää ehkä hieman kylvettää sitä, jospa se siitä uskoisi:) Tai sitten aina kun käytän sitä, pidän sitä kiinni tuosta eestä:D

      Poista
  3. Kivalta näyttää ja väri on kaunis :).

    VastaaPoista
  4. Hyvältä tuo näyttää. kastelun jälkeen voi tuo reunakin olla tottelevaisempi. Joka tapauksessa kiva villuri :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen ja värinen! Toivottavasti liotus ja pingotus auttaa rullaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisi nyt jaksaa tehdä tuolle jotain, ettei unohdu kaapin perukoille...

      Poista