Paketeista löytyi myös neuleaiheisia lahjoja. Ystäväni oli koonnut ihanan paketin, jossa oli kerä Dropsin Fabelia, KnitPron sormikaspuikot koossa 2,5 mm, succaplocci US-puikkomitan, sekä valmiiksi tulostetun Knottyjen ohjeen. En vaan ole vielä raskinut aloittaa sormikkaita, kun halusin ottaa kuvan paketin sisällöstä:)
Ennen joulua sain jo tosiaan kerijälaitteen ja vyyhdinpuut lahjaksi. Tilasin molemmat
Tinttamarellista, sillä se taisi olla ainut kauppa, josta sai molemmat tilattua. Kerijälaite on Royal-merkkinen, ja vyyhdinpuut ovat Toikan. Vyyhtien keriminen on kyllä nyt niin kätevää, joten suosittelen kyllä kyseisen yhdistelmän hankkimista. Omani maksoivat yhteensä 105 euroa, mutta ovat kyllä hintansa arvoiset, ja hyvin pidettyinä kestävät varmasti pitkään. Pelkkä kerijälaitekin kyllä vähentää tuskaa jo huomattavasti, mutta itse joudun yleensä yksin kerimään, jolloin nuo vyyhdinpuut ovat kyllä melko korvaamattomat.
Sain myös toivomani Kaikki lähti lapasesta-kirjan, sekä lahjakortin Lumoavaan Lankaan.
Tämä ei nyt varsinaisesti ole neulomiseen liittyvä lahja, mutta pakko mainita. Sain myös lahjaksi
kaiuttimet ja
minivahvistimen. Nyt voin näppärästi ladata iTunesin kautta iPhoneen podcasteja, ja kuunnella niitä kunnollisista kaiuttimista. Aloin tässä vähän aikaa sitten seurata Knitting Pipeline-nimistä podcastia, ja olen nyt tietysti monta kymmentä jaksoa jäljessä. Latasin nuo jaksot puhelimeen, ja nyt vaan puhelin vahvistimen iPod-telakkaan, ja sohvalta voi kaukosäätimellä valita aina seuraavan jakson. Vahvistimeen saa myös USB-piuhalla esim. tietokoneen, ja siinä on paikka myös SD-kortille. Siinä on myös CD-soitin, joten äänikirjojen kuuntelu onnistuu myös.
Lähetä kommentti